|
CH, ALLEGRETTO BELLA LILINNA
Isäni on Halifax Pawaw Lillemann "Litti". Muutin isäni perheeseen maaliskuussa 2001. Kaikki pojat ottivat minut avosylin vastaan. Olen saanut kolme pentuetta, yhteensä 11 suklaatäplikästä ocivauvaa. Pennuistani kolme on käynyt näyttelyssä ja kaikki ovat olleet TP eli tuomarinparhaita.
Kiipeilypuusta on tullut minun valtakunta. Aikaisemmin muutkin yrittivät ängetä sinne, mutta vain pentujen olen antanut tulla sinne kaverikseni. Katonrajasta on hyvä tähystää mitä alakerrassa tapahtuu. Ainoastaan tiineyden loppuaikana ja kun pennut ovat pieniä annan sen muiden käyttöön.
Olen erittäin vilkas, utelias ja kaunis. Pidän
hyvää huolta ulkonäöstäni ja linjoista. Minulla
on suuret korvatupsut ja täpläni ovat kauniita ja niitä
on paljon. Osaan kieputtaa häntääni naisellisesti ja onnistun
hurmaamaan kaikki. Tässä muutama kommentti kissatuomareilta:
Excellent Ocicat look, Elegant Lady.
|